Kuten päivityksissä Operaatio parvekepuutarha osa 1 ja 2 kävi ilmi, Tampereella on kasvateltu kaikenlaista mansikoista chilipippureihin. Nyt puutarha, tai se mitä siitä on jäljellä, on siirtynyt hibernaatio-vaiheeseen ja osa kasveista on siirretty sisätiloihin jo elokuun lopulla. Mutta kuinkas kaikki kävikään? Mitkä rehuista selvisivät kesästä urheasti ja mitkä hyytyivät jo lähtökuopan multiin? Kenessä on aineista seuraavaksi Suomen huippurehuksi?
Salaatti - pusikko toi satoa noin kahteen salaattikulholliseen. Loput kuolivat heinä-elokuussa. Tulevia salaatinkasvattajia kehotan korjaamaan satoa aina kun sitä on saatavilla. Jos odottaa liian myöhään, rehut kupsahtavat.
Paprika - Elää ja voi hyvin. Ei satoa.
Pinaatti - Täysi fiasko. Kuolla kupsahti ennen ensimmäistäkään puraisua. Traagilliseen kuolemaan aiheuttivat samassa purkissa kasvaneet dominoivat tomaatit sekä pinaattia piinanneet kirvakoloniat.
Herneet - Jaakko ja herneenvarsi - ei aivan. Söimme kesän aikana yhteensä noin 6 hernettä. Alla kuva kukoistavasta kasvustostamme.
Basilika ja sitruunamelissa - Yrtit ovat tämän kesän ehdottomia huippurehuja. Molemmat vihannoivat ja ovat kasvaneet entisestään sisätiloihin siirtymisen jälkeen.
Mansikka - puski verson pinnalle toukokuussa, jonka jälkeen mitään liikettä ei ole tapahtunut ennenkuin nyt syyskuun lopulla verso alkoi mystisesti kasvaa. Ehkäpä ensi kesänä saataisiin mansikka tai kaksi.
Chili - Puhkesi kukkaan syyskuun lopulla ja jos kirvat eivät saa kasvista yliotetta, voi hedelmääkin olla pian odotettavissa!
Tomsku eli tomaatti - On tuottanut makeita molluskoita loppukesän aikana noin 10 kpl. Kasvi vain kasvaa kasvamistaan ja on kooltaan jo aikuisen miehen kokoinen. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, korkeampikattoisen asunnon osto lienee seuraavaksi edessä.
| Chilinkukka. Aika soma! |
| Herneet hyytyivät heinäkuussa. |
| Mystisesti syyskuussa kasvamaan alkanut mansikka |
| Katonrajaa hipova dominatomaatti. Huomaa keskellä tomaatti! Taustalla paprikapusikot. |
| Basilika ja sitruunamelissa. Näiden annit ovat olleet aineksina mm. Hilpeään hosujaan ja Tee-se-itse-teeleipiin. |
Näin kollektiivisesti kaikkia kasveja koskien lienee ihan reilua todeta, että yksikään kasvi ei olisi hengissä ilman Jaakon paremman puoliskon Jarin hellää huolenpitoa. Kiitos Jari. Kasvit kiittävät, kirvat eivät.
Parasta puutarhakasvien sisälle tuomisessa on ollut se, että syksy on kaikonnut asunnosta aivan kertakaikkiaan! Vaikka ulkona vihmoisi myrsky, niin sisällä on aina trooppinen tunnelma! Koska tuulettaminen ei kasvien paleltumisen pelossa juurikaan onnistu, on ilmanala aina kuuma ja kostea. Ympärillä leijuva kasvien tuoksu, ikkunalaudoilla bileitä pitävät kirvat ja muut pieneliöt sekä alati nenään ja korviin lentelevät trooppiset pienet kukkakärpäset pitävät mielen mukavan kesäisenä. Hyttyshattujakin saa halpakaupasta ihan vain parilla eurolla.
Mikäli kasvit selviävät talven yli, lupaan, että jatkoa parvekepuutarhasarjaan on luvassa. Tosin välillä sitä väkisinkin miettii, että olisiko sittenkin helpompaa ostaa se rasiallinen tomaatteja sieltä torilta?
Trooppisin terveisin Tampereelta: Jaakko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti